fbpx

Piret Jaamul


Kosmetologi

“Murrosiässä olin huolissani kasvojeni ihon rasvoittumisesta ja omien kokeilujeni jälkeen käännyin kosmetologin puoleen ja sain apua. Siitä lähtien tiesin, että tämä ammatti kiehtoo minua. Olen nyt työskennellyt kosmetologina yli 14 vuotta ja voin aidosti sanoa, että pitkänkin työpäivän jälkeen minulla on vielä hymy huulillani. Haluan kohdella jokaista asiakasta yksilöllisesti sekä sitoutua auttamaan ja neuvomaan häntä. Intohimoihini kuuluu myös meikkien maailma, minkä vuoksi kävin täydentämässä alan tietämystäni Lana Vallon meikkikoulussa.
Kun elämä on kiireistä, on hyvä ottaa välillä aikaa itselle. Sinine Salong SPA on paras paikka juuri tätä tarkoitusta varten. Odotan sinun palaavan meille aina uudelleen.”

Irmeli Pall


Kosmetologi

“Tiesin jo lukiossa, että koulun päättymisen jälkeen haluan lähteä opiskelemaan kosmetologiksi. Ja niin myös tein, kun aloitin opiskelun yksityisessä Eesti Esimesse Erakosmeetikakool ‑kosmetologikoulussa. Koska olin tuolloin vielä nuori ja utelias, halusin nähdä myös maailmaa. Muutama vuosi myöhemmin päätinkin muuttaa Englantiin, jossa minulle tarjoutui ainutlaatuinen mahdollisuus ensin kosmetologikoulutuksen suorittamiseen ja sitten kauneushoitolassa työskentelyyn. Nyt 17 vuotta myöhemmin olen palannut maailmalta kotiin – onnellisena ja monenlaisia kokemuksia rikkaampana. Minusta on mukavaa jutella erilaisten ihmisten kanssa, ja rakastan omaa työtäni. Asiakkaani ovat minulle tärkeitä, ja heidän tyytyväisyytensä on minulle kaikki kaikessa. Tavataan Sinisessä Salongissa!”

Merle Gemst


Kosmetologi

“Haaveilin monien muiden tyttöjen tavoin kauniista käsistä ja kynsistä. Vuonna 2000 aloin opiskella käsien ja jalkojen hoitoa Viron kosmetologien ja kampaajien yksityiskoulussa (Kosmeetikute ja Juuksurite Erakool). Ammatin selvittyä aloitin myös työt. Olen toiminut alalla melkein 17 vuoden ajan. Nyt voin tarjota asiakkailleni ammattimaista käsien ja jalkojen hoitoa osana Sinisen Salongin mukavaa henkilökuntaa.”

Inna Ool


Kosmetologi

”Kosmetologia on hyvin naisellinen ammatti, joka on kiehtonut minua lapsesta asti. Olen työskennellyt kosmetologina vuodesta 2013, ja näen jatkavani työtäni tällä alalla samalla omistautumisella ja rakkaudella tulevaisuudessakin. Kauneudenhoitoala kehittyy nopeasti. Vahvistan siis jatkuvasti osaamistani ja hankin uusia taitoja, jotta voin tarjota asiakkailleni parasta mahdollista ammatillista palvelua. Suurin iloni on nähdä onnellisia ja tyytyväisiä asiakkaita.”

INNA BERMAN


Anastassija Abolõmova


Kosmetologi

Karina Kijanitsa


Kosmetologi

”Olen aina ollut kiinnostunut kauneuden maailmasta! Suoritin ensimmäiset manikyyri- ja pedikyyrikurssini vuonna 2005 Ukrainassa, ja tähän päivään mennessä olen työskennellyt kauneudenhoitoalalla jo 20 vuotta. Koetan, että työ kauneuden parissa on intohimoni. Lempialani on pedikyyri. Nautin siitä, kun asiakkaat lähtevät luotani hyvin hoidettujen jalkojen ja hyvän mielialan kera!”

Karita Saar


Kosmetologi

”Olen toiminut kosmetologina jo 22 vuoden ajan. Kauneuden ala on loputon ”kauneus”, joka jatkuvasti uusiutuu eikä koskaan katoa tästä maailmasta. Jokainen asiakas on minulle puhdas kangas, johon yhdessä asiakkaan toiveiden ja minun käsieni toteutuksen kanssa syntyy lumoava käsityö. Suurin kohteliaisuus minulle on, kun asiakas ei halua nousta tuolilta. Rakastan työtäni ja näen itseni kauneuden maailmassa vielä pitkään, maalaamassa asiakkaita kauniimmiksi. Olen osallistunut koulutuksiin paljon Virossa kotimaassa, Pariisissa ja Englannissa.”

Riina Leht


Kosmetologi

“Valmistuin vuonna 2000 Viron ensimmäisestä yksityisestä kosmetologikoulusta (Eesti Esimene Erakosmeetika Kool) ja näin minusta tuli koulutettu CIDESCO-kosmetologi. Toiveenani on tarjota asiakkaille tasokasta palvelua ja olla avuksi osaamisellani. Minua kiinnostaa kaikki, mikä liittyy ihoon ja siinä tapahtuviin prosesseihin. Tutkin lukuisia kanavia hankkiakseni lisätietoa alastani. Olen kiinnostunut kaikista mahdollisista menetelmistä, joilla pystytään saavuttamaan kauneus vieläkin tehokkaammin ja nopeammin. Kosmetiikka-alan nopeaan kehitykseen liittyen olen jatkuvasti osallistunut eri kursseille ja koulutuksiin. Täydennyskoulutusten ansiosta olen ajan tasalla uudistuvista ihonhoitotuotteista sekä kosmetiikkatekniikasta, jonka avulla asiakkaalle voidaan tarjota parasta ammattimaista palvelua. Arvostan ammatissani työhön perehtymistä, ystävällisyyttä sekä maksimaalisen panoksen antamista. Asiakas tarvitsee ympärilleen myönteisen ja rauhallisen ilmapiirin voidakseen rentoutua sekä fyysisesti että henkisesti. Teen parhaani, että asiakas lähtisi salongistamme tyytyväisenä ja hehkuvana sekä palaisi taas takaisin. Tavataan Sinine Salong Spassa!”

Eini Eskla


Kosmetologi

“Olen aina ollut kiinnostunut kauneuden maailmasta. Ryhdyin jo varhaisessa vaiheessa lakkaamaan kynsiä ja meikkaamaan. Tiesin aina, että minusta oli tarkoitus tulla kauneusalan työntekijä, jotta voisin joka päivä tehdä ihmisistä kauniita. Olen valmistunut Tarton kauneudenhoidon kansainvälisestä yksityiskoulusta (Tartu Iluravi Rahvusvaheline Erakool), minkä jälkeen olen työskennellyt erilaisissa arvostetuissa kauneushoitoloissa. Pidän jatkuvasta kehittymisestä erikoisalallani sekä osallistumisesta eri koulutuksiin. Nautin työstäni ja tulen iloiseksi, kun asiakas lähtee salongistamme onnellisena ja tyytyväisenä.”

Moonika Käärik


Kosmetologi

“Olen työskennellyt kosmetologina vuodesta 2007. Kosmetologin työ on erittäin vaihtelevaa, ja siinä voi kehittyä jatkuvasti erilaisten koulutusten kautta. Nautin työstäni, koska pystyn tarjoamaan asiakkailleni rentoutumista erilaisten kosmetologisten hoitojen avulla ja saamaan heidät irtautumaan arjesta hetkeksi. Olen mielissäni, kun asiakkaani lähtevät hymyissä suin ja loiste silmissään. Jaan asiakkailleni mielelläni vinkkejä ja ratkaisuja, miten huolehtia käsistään, jaloistaan ja kasvoistaan myös kotona. Kansainvälisen asiakaskunnan ansiosta kommunikoin myös suomeksi ja englanniksi. Tapaamisiin Sinisessä!”

Evely Piirsalu


Kosmetologi

”Valmistuin vuonna 2001 Viron ensimmäisestä yksityisestä kosmetologikoulusta (Eesti Esimene Erakosmeetika Kool), josta sain kansainvälisesti tunnustetun CIDESCO‑tutkintotodistuksen. Valmistumiseni jälkeen olen kehittänyt ammattitaitoani jatkuvasti erilaisilla uusilla ja mielenkiintoisilla kursseilla. Erilaisten kasvohoitojen lisäksi teen myös manikyyrejä, pedikyyrejä ja karvanpoistoa. Nautin siitä, kun asiakas tuntee olonsa rentoutuneeksi hoidon jälkeen ja lähtee luotani onnellisena ja tyytyväisenä.”

Kristel Ausmees


Kosmetologi

”Olen ollut kauneusmaailmassa vuodesta 2003 lähtien. Olen työskennellyt kynsiteknikkona sekä manikyyri- ja pedikyyri-alalla. Tunnen, että juuri kauneusmaailmassa työskentely on minun intohimoni. Siksi päätinkin vuonna 2023 täydentää osaamistani myös kosmetologin koulutuksella. Odotan innolla, milloin voin hemmotella asiakkaita kasvohoidoilla!”

Heli Naudi


Kosmetologi

”Valmistuin vuonna 2003 Tarton Kauneushoitokoulusta. Olen siis toiminut kauneusmaailmassa jo 20 vuotta ja olen edelleen erittäin tyytyväinen valintaani ammatikseni. Osallistun mielelläni erilaisiin koulutuksiin, koska minulle on tärkeää jatkuvasti täydentää osaamistani ja oppia uusia taitoja.

Mielestäni on tärkeää huolehtia sekä ulkonäöstä että fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Siksi suosittelen pitämään mielen virkeänä hyvällä unella ja terveellisellä ruokavaliolla.”

Alisa Tuisk


Kosmetologi





related articles

Müügitingimused
sinine.ee